keskiviikko 10. marraskuuta 2010

VAROKAA

sunnuntaina 7. marraskuuta 2010

VAROKAA



VAROITUKSEKSI MUILLE


Kerron tässä nyt oman sairauteni kehittymisestä, jotta tunnistaisitte merkit ja osaisitte varoa tilannetta omalla kohdallanne.

Elin vuosikymmeniä täysin perusterveenä sairastamatta edes kunnon flunssaa.
Opetustöihin siirryttyäni sain kohdata useampaankin kertaan kunnon työstressin, joka lopulta johti 2.luokan diabetekseen ja hetken päästä parantumattomaan munuaisten vajaatoimintaan.

Aluksi sain murheekseni erään kunnan ”pampun” pojan, jonka kotikasvatus oli hieman epäonnistunut.
Kaveri oli melko hyökkäävä luokkatovereitaan kohtaan ja tämä tietenkin koettiin kiusaamiseksi.
Tehtäviini kuului silloin järjestyksen palauttaminen.

Pahaksi onneksi silloin vallitsi tuo oppilaitosneuvostovouhotus, jonka ylijumala oli ammattikasvatushallitus (AKH).

Pojan tekosten vuoksi pidettiin useita neuvoston kokouksia ja annettiin jopa kahdesti erottamisvaroitus.
Lopulta päädyttiin sitten määräaikaiseen erottamiseenkin, mutta tämä valistunut kunnan pamppu valitti AKH:lle, joka näki vain muotoseikat eikä ollenkaan syitä toimenpiteeseen. Erottamispäätös siis kumottiin.

Ei mennyt enää pitkään, kun jouduttiin soittamaan poliisit pojan minulle osoittaman tappouhkauksen vuoksi.
Pari viikkoa tutkimushoidossa ja jälleen takaisin kouluun kaikkien ”iloksi”!


Pian tämän jälkeen yhteiskunnan varojen puutteessa koko koulu lopetettiin. Edessä oli uuden työpaikan etsiminen.
Em. kunnan pampun aktiivisuuden vuoksi oli maineeni onnistuttu jo mustaamaan ja oli vaikeuksia saada uutta työtä.

Viimein onnistuin pääsemään naapurikaupunkiin toiseen kouluun. Olin ehkä hieman vaikea pala ohitettavaksi, koska olin hankkinut opettajan pätevyyden. Mahdollisimman pitkään kuitenkin valintaani venytettiin!

Työhöntulotarkastuksessa todettiin diabetekseni ja minulle määrättiin joukko pillereitä sairauteen.

Muutaman vuoden opetustyötä hoidettuani sain taas kohtalokseni erää toisen kunnanjohtajan pojan, joka oli ressukka sellainen hissukka ketä kaikki häntä kiusasivat.

Taikka, en oikeastaan saanut häntä, vaan otin ihan oma-aloitteisesti pojan hoiviini syystä, että hän olisi muuten joutunut aivan uuden, juuri taloon tullen opettajan alaisuuteen.
Poika oli joutunut erään välitunnin aikana kavereiden kanssa ”painiotteluun” ja hänen paitansa oli vähän repeytynyt.
Aloin hoitaa tapauksen tutkintaa. Mutta nyt oli muu kotiväki takajaloillaan ja uhkasi jo koko koulua ja rehtoria oikeustoimin.

Taas tarvittiin monenmoista selvittelyä ja kirjoittelua yhteen jos toiseenkin suuntaan!

Sitten eräs opettajistamme vaihtoi työnantajaa ja sain häneltä ”perinnöksi” erään laajan työkohteen, jota oli jo oppilastyönä aloitettu, mutta kaikki tarvittavat merkinnät oli tekemättä.
Koska minulle oli sälytetty sekä teorian opetusta toiselle luokalle että työn opetusta vanhemmalle luokalle, oli työpäiväni jaettu osiin. Toinen osa koululla, toinen parinkymmenen kilometrin päässä em. työkohteessa, tietenkin luokallinen oppilaita mukanani.

Monien tekemättömien töiden vuoksi jouduin ilmoittamaan, että en pysty sekä selviämään näitä tekemättömiä töitä että hoitamaan uusia töitä vielä vajavaisten suunnitelmienkin pohjalta.
Aikaa oli tarjolla vain muutama tunti kolmena päivänä viikossa.

No, sain apua ja viimein kohde valmistui joten kuten.
Tietenkin rehtorimme piti minua osaamattomana ilman omaa syytäni. Ei hän minulle mitään tuollaista suoraan sanonut, mutta opettajatovereiden kertomana johtokunnan kokouksissa oli tuonut kantansa esille.

Sitten jouduin taas kerran aivan rutiinityöterveystarkastukseen.
Laboratoriokokeiden jälkeen jouduin työterveyslääkärin vastaanottoon.
Hän kertoi kaikkien veriarvojeni olevan pahasti vialla ja määräsi välittömästi keskussairaalahoitoon. En saanut edes mennä sinne enää omalla autollakaan.

Reisu kesti viisi viikkoa, määrättiin insuliinipistoksia monasti päivässä ja todettiin diabeteksen aiheuttama munuaisten parantumaton vajaatoiminta.

Munuaistoimintaa ryhdyttiin hoitamaan vatsakalvodialyysin avulla (PD-dialyysi). Letku kävi mahasta ja joka yö ”yökone” ajoi lävitseni hoitoliuosta tuollaiset 18 litraa.
Tätä kesti noin viisi vuotta.
Sitten jouduttiin menemään veridialyysiin (hemodialyysi) kolmesti viikossa keskussairaalassa.

Koetin kuitenkin hoitaa vielä opetustyötäni PD-dialyysin kestoaikana.

Erään matematiikan kokeen jälkeen, joka tosin meni luokalta huonosti laiskottelun vuoksi, eräs vanhemmista oli soittanut apulaisrehtorillemme. Koe käsitti kokonaisuudessaan vain oppikirjassa olevia tehtäviä, jotka olin ilmoittanut kuuluvan kokeen piiriin.

Koska soittajalla sattui taas olemaan sopivan suuri kengännumero häntä tietenkin uskottiin ilman minun kuulemistani. Sen sijaan sain apulaisrehtorilta mojovat haukut!

Tämä riittikin sitten jo minulle. Menin työterveyshoitajan vastaanotolle ja ilmoitin, että en enää jaksa tällaista. Olin taas keskussairaalassa parisen viikkoa, kunnes siellä minua hoitava lääkäri kirjoitti eläkepaperit.

Monia pieniä asiaan negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä jätin vielä kertomatta, vain pahimmat pääkohdat otin esille.

Tämän päivän oppilaiden kanssa olisi kyllä tullut juttuun, mutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta monet heidän vanhemmistaan oli aivan mahdottomia.



Jos jollakulla on halu opettajaksi, kehoitan harkitsemaan moneen kertaan ja todella syvällisesti.

Omien kokemusteni jälkeen en ainakaan suosittele moista ammattia!



Vajaa pakkaus

7 kommenttia:

  1. Onpa hyvä, että vanhemmillani ei aikoinaan ollut varaa lähettää minua edes pyrkimään opettajaseminaariin, vaikka joiltakin tahoilta sellaista toivottiinkin, vaan hakeuduin ihan muihin hommiin!

    VastaaPoista
  2. Heips. Kiva että olet alkanut kirjoittaa tähän. ja nyt se päivittyy. Sait näemmä mun postin..:)

    VastaaPoista
  3. Kuule "täysi"Pakkaus, sä oot tehnyt sen, avannut itseäsi meille ainakin fysiologisena olentona. Ja minäpä olen saanut kohdata sun upeita neuvojasi elämän oikeasta pitelystä, jo ammoin E-kylässä.
    Isäni oli opettaja, hän otti vastuun niistä, jotka eivät päässet koulun päättyessä mihinkään, ja olivat muutenkin "onnettomia". Hän yritti autta, neuvoa, opettaa heitä selviytymään. Ihmisenä herkkä ja tunnollinen, vastuuntuntoinen, niinkuin varmasti sinäkin. Kaikki kävi raskaaksi, kunnes päätti lähteä varhaiseläkkeelle. On pojat, jotka nyt miehiä, tulleet kiittämään ja kehumaan häntä jälkikäteen.
    Vatsahaava oli hänen sairautensa.
    Minä olen kehittänyt itselleni diabeteksen ja monia sen seurannaisia. Haluaisin niin painottaa sekä nuorille että vanhoille diabeetikoille tai ssairautta "odottaville", että hoitakaa itseänne, rauhoittakaa elämä, kuunnelkaa lääkäreitä ja kuunnelkaa kehoanne, pyrkikää positiivisuuteen ja itsenne hellimiseen terveellisin keinoin, ettette tule minuksi, siis nämä oheissairaudet ovat kurjia, näkö huononee, jalat ei jaksa liikkua, masennus kurkistelee olantakaa, puhumattakaan Pakkauksen saamasta munuaissairaudesta.
    Pitäkää ihmiset itsestänne huolta !

    VastaaPoista
  4. Onneksi ei enää ehdi opettajan kasvatuslaitokseen, jota nimeä ennen käyttivät:) ei ole helppoa olla opettajana varsinkaan nykypäivänä.. Valoisaa mieltä sinne, kiva kuulla Sinustakin.

    VastaaPoista
  5. minun tytär on koulu työssä ja hänen ystäviä tietysti myös. Ammatin tressitekijä on kyllä huomioitu ja jos vertaa sitä moneen muuhun ammattiin se on vaativaa juuri siksi että työtä tehdään lasten kanssa. samoin kuin lastentarhoissa, jo sielläkin pikku terroristit tuppaavat välillä heikompia kiusamaan. Joitakin sairauksia voi todella tulla tressistäkin, kuten minulle tuli erittäin vaikeina vuosina vatsahaava, joka piti lopulta leikata. Kirurgi kertoi jälkeen päin että pelkästään mahalaukun pohjassa ja ohutsuolessa oli 8 arpeutunutta mahahaavaa ja yksi oli akuutissa vaiheessa viittä vaille puhkeamista. no leikkaus poisti sen vaivan, mutta vatsa reakoi kyllä vieläkin ihan muuten vain, mennen vaikka kuralle, kun tarpeeksi jotakin pelästyy. diabetis minulla on lievä, ei edes lääkitystä, ruokavalio riittää. Tällä hetkellä tressi aiheuttaa lähinnä sydämen häiriöitä. ja se onkin ainut syy välttää tressitekijöitä, jos olisin yhtään jatkanut enää tuolla kasassa olisin todennäköisesti saanut jonain päivänä laakin ja se olisi ollut lähtö, onneksi oli mahdollisuus poistua ihan itse, tuli vain vähän ironisesti mieleen jos kuvittelisin noin leikillisesti, että hakisin työtä ja tuo kasan sisäpiiri olisi valitsemassa, en taatusti saisi työtä. Ihmisen leimaaminen jonkinlaiseksi on niin helppoa, mutta sen leiman karistaminen on melko vaikeaa . olen päättänyt vältellä heitä. pysyn omassa blogissa ja luen näitä yksityisiä ja nykyään jo liki maailman laajuisesti, kun löysin kielenkääntäjän ohjelmiston. ei tarvitse
    enää edes kieltä osata ja silti voi kommunikoida. ihana asia. ja jos tressiin kuolis, olisin tehnyt sen jo lapsena. nimityksiä oli siihen aikaan poikeuksellisen pituuteni tähden, mutta osasin aika taitavasti lopulta selvitä sopivilla iskusanoilla takaisin, tokaisemalla usein vain; siellä alhaalla kun tuo paska haisoo niin paljon niin sitä pääsöö heti suuhunnakekin kun sen avaatta. Pituus pelotti pienempiä jäpiä, luulivat vielä saavansa köniinsä, nii jotta on se aina jostakin se huumorikin löydettävä.hirtehishuumorilla ne suomen miehet talvisodassakin selvisivät. Me uikutetaan yhtä ja toista, heillä ei ollut muuta kui käskyt, toimi tai kuole. ja kun oli vapaata hetkikin oli vain rukous tai huumori. ei paljon siltä väliltä. nykyajan ihmiset on niin monen sävyisiä jotta niistä ei ota selvää onko kaloja vai lintuja. entäs nyt pinneperi? mitäs nyt tällä hetkellä sanot immeisille. ei muuta kuin vähälumista talvea näin aluksi.. vai mitä pinneperi?

    VastaaPoista
  6. TAM12 täällä missälie:Jouduin töihin yläasteelle täysin ajopuuteorialla,mutta pääsin suht.ehjin nahoin pois eläkkeelle.Ajoissa juuri,ennen kuin tuli runsain määrin ADHDtä ja kaikenmaailman lääkityksiä siihen.Kurikaan ei mulla ollut parhaita,mutta ehkä auttoi,että englanti oli suosittu aine.Ei oo helppo homma,mutta siisti sisätyö kumminkin.Open ammatissa täytyy pitää ihmisistä.Onnea vaan heille,jotka opettajiksi aikovat!

    VastaaPoista
  7. Olipas tuossa elämän historiaa, raadollista touhua! Mutta tuollaista se on usein, varsinkin nykyään! Vanhemmat suuna päänä päsmäämässä kun eivät usko että jälkikasvu voisi tehdä mitään pahaa, siis oma, muiden kyllä!

    Mielestäni ennen oli kuitenkin pahempi, silloin vanhempien status vaikutti opettajan mielipiteisiin ja lapsen kohteluun tosi paljon. Itse opettajan taholta koulukiusattuna en sitä koskaan unohda. Se pilasi periaatteessa koko nuoruuteni ja koulutusmahdollisuuteni.

    Onneksi olen pystynyt aikuisena ottamaan hieman takaisin, saanut hyviä työpaikkoja yms. mutta koskaan en ole siitä kunnolla toipunut.

    Kiusatuksi tuleminen, oli se sitten työssä tai koulussa, on todella hankalaa ja vaikuttaa syvälle ja kauan!

    VastaaPoista