tiistai 30. marraskuuta 2010

Olisiko huumorille sijaa?

Lounais-Suomessa käytiin taannoin seuraava vuoropuhelu, jossa vaimo kertoi seuraavaa:

     - Eile ehtol munt ol kutsuttu viättämä muijaporukas iltta. Mää lupasi miähellen, et mää tulen kotti 
enne pualtyät. "Mää luppa."
     No, tunnik kulusiva ja siiterii meni alas vissi vähä liijanki hyvi.
     Kolmelt aamuyäst, kännis ku käki, mää lährin kottim päite. Juur ku mä pääsi ovest sisäl, nii etese käkikello kukkus kol kertta. Mää tajusisamal hetkel, et ukko varmaste heräs ja mää ku nerokas naine ole, ni mää keksisi kukku yhreksän kertta lissä.
     - Mää oli oikke ylppiä itestän, ku mää keksisi nii nerokka ajatukse ja viäl tukka iha täyn. Nyy ei ukko huamannu varmaste yhtikäs mittä.
     - Seuraaval aamul mun ukko kysys et mihi aikka mää tulin kotti ja mää kertosi, et kahrelttoist, eikä ukko ollu ollenka epäluulose olone. Voi noit miähi.
     Mies kertto seuraavaa:
     - Tiäratteks tee, misä myyrä käkikelloi? Mee tarvittais uus.
     - Viime yä see kukkus kol kertta. Sej jälkke se sanos "Voi vittu!" ja kukkus nel ketta lissä. Sit see selvittel kurkkutas ja kukkus sej jälkke viäl kol kertta lissä, kikatti ja lopuks piaras.

3 kommenttia:

  1. Olen aina vastustanut käkikelloja, käkiä ja nykyisin myös kelloja. Vastustan.

    VastaaPoista
  2. Oon kuullu tuon ennenkin,mut kaikkee ne keksii! Olen jo oppinut ...simmottis..älä suotta murhetu(kyllä se leikkaus hyvin menee)...kappalii....ikkunii...On mulla ollut hetken turunmurteiset naapurit ennenkin,mut ei turunmurteista
    samassa kämpässä.Ja hyvää joulukuuta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos päivän piristyksestä! DDD

    VastaaPoista