sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Jo loppui armas aika ja ...

Näin loppiaisen jälkeen kantoi emäntä taas kuusen ulos. Toimenpidettä katsellessani muistui mieleeni seuraavaa:

 
 Kerran, ei niin kauankaan sitten, teki Joulupukki lähtöä jokavuotiselle retkelleen. Tällä kertaa se ei ollut helppoa, sillä vaikeuksia riitti kaikkialla. Neljä tontuista oli sairastunut, eivätkä nuoremmat tontut pystyneet valmistamaan leluja yhtä nopeasti. Niinpä Pukki alkoi olla huolissaan aikataulun toteutumisesta. Sitten vielä anoppi ilmoitti tulevansa viikoksi Korvatunturille, eikä se vähentänyt pukin paineita lainkaan.
   Kun pukki meni talliin, hän huomasi kolmen poroista kuolleen ja kahden muun loikanneen luoja ties minne.
Lisää stressiä. Kun hän lopulta alkoi valjastaa loppuja poroja reen eteen, toinen valjaista katkesi ja reki kaatui. Suurin osa lahjoista särkyi pudotessaan maahan.
Turhautuneena Pukki meni pirttiin ottaakseen kupin kahvia ja kunnon viskipaukun, mutta tontut olivat löytäneet hänen viinakaappinsa, eikä siellä ollut enää mitään juotavaa. Hermostuksissaan hän pudotti kahvikupin. Kupin pienet sirpaleet pyörivät pitkin lattiaa.
   Pukki meni hakemaan luutaa, mutta hiiret olivat jyrsineet sen kaikki harjakset poikki. Juuri silloin soi ovikello. Pukki avasi oven, sen takana oli pieni enkeli suuren tuuhean joulukuusen kanssa.
   Ja se pieni enkeli kysyi:
   - Pukki, mihin sinä haluat minun laittavan tämän kuusen???
   Näin siis pieni enkeli joutui kuusen latvaan. Jos huomaat onkun katsovan enkeliä hieman erikoisesti, hän on varmasti kuullut tämän tarinan.

(ISBM 978-951-23-5281-4)

4 kommenttia:

  1. Lämpimät halit sinun emäntäenkelillesi, saat olla onnellinen, että hän on lähelläsi. Annathan arvoa hänelle.
    Tunti sitten tein taas oman lumienkelin takapihan suojalumeen. Muhkea tuli .
    Hauska oli juttusi.

    VastaaPoista
  2. Oikein mukavaa tätä vuotta sinulle ja emännälle!

    VastaaPoista
  3. Enkeleitä elämäänne!
    Kuusta minä vain, ainavain täällä katselen... Latvassa minullakin enkelitähti.

    VastaaPoista
  4. Voi pakkaus mikä tarina, hieno ja hauska (siis miten niin hauska, pukillahan meni kaikki päin peetä?) Mutta oikein Onnellista vuotta Teille ja ps. kuuseni oksilla istui monta pientä kaunista enkeliä:)

    VastaaPoista