tiistai 21. joulukuuta 2010

Toteamus ei ole arvostelua

Hei, hyvät ja ehkä vähemmänkin hyvät ystävät!

En olekaan hetkeen tänne kirjoitellut sopivien aiheiden puuttuessa.
Ei minulla nytkään ole mitään varsinaista aihetta, mutta jotakin pitää riipustella ettei polku aivan umpeutuisi!

Käväisin tuossa joutessani vähän vakoilemassa vanhaa E-markettia, josta niin moni sai "kenkää".

Tosin jäsenyyteni on jo aikoja sitten loppunut, eikä pieneen mieleeni tullut vahingossakaan kirjautua enää heidän saitilleen.
Katselin siis sitä mitä sain ilman kirjautumista katsoa.

Niinpä silmäilin uusien jäsenten markkinoita, no tietenkin tyttöjen!
Kovasti näytti olevan tarjokkaita ihan kuvien kera.

Siinä vaan vanhan ukkomiehen silmillä katsoessani tuli mieleen, että ainakin toinen puoli ehdokkaista saattoi menettää mahdollisuuksiaan juuri valokuvansa vuoksi!
Kovin oli neitokaisten tarjonta kirjavaa. Oli tosi komeita ihmisiä ikään katsomatta ja sitten oli vielä komeita ihmisiä iältään jo hyvinkin päälle viidenkymmenen.
Mutta monet nuoreksi ilmoittautuneet eivät mielestäni olleet näöltään lähellekään ilmoitettua  nuoruuttaan, niin olivat jo maailman kolhiman näköisiä!
Joka tekee päätöksensä pelkän kuvan perusteella saattaa jättää monta hyvääkin tarjokasta rannalle!

Itse olen aina sanonut, että ei kuva ole tärkeä. Luonne ja huumorintaju ovat minulle tärkeitä tekijöitä, vaikka en elämänkumppania olekaan enää etsimässä.
Niinpä olen täälläkin hyvin varovaisesti alkuun kirjoittanut ja olen kuitenkin saanut aivan erinomaisia ystäviä.
Nyt olen kuitenkin saanut nähdä lähes jokaisen kuvan ja ne ovat jopa olleet ihan sellaisia kuin mielikuvitukseni ehti tuottaa. En siis ole näitä ystäviäni valinnut ulkonäön perusteella, ja vaikka näin olenkin tehnyt, ei minulla ole vähäisintäkään tarvetta ketään hylätä.

Olen etsinyt kivaa kirjekumppania ja olen onnistunut niitä löytämäänkin useita ja kaiken lisäksi vielä kivan näköisiäkin! Ja mikä parasta, kaikki ovat omaa ikäluokkaani, joten olemme nähneet maailmaa hyvin samanlaisin silmin!

Jotkut ovat kyselleet minunkin kuvaani, mutta olen aikonut toistaiseksi pitää "pärstäni" pimennossa.
Syynä on lähinnä se, että minulla on aivan tuhoton määrä suhteellisen tuoreita tuttavuuksia enkä halua kenenkään yöunia tuhota pahalla naamallani!
Joillekin olen kyllä sanonut, mikäli he ilmoittavat virallisen postiosoitteensa (ei siis sähköposti-) ja jos asiasta sovitaan, saatan privatisti kuvanikin lähettää. Mutta vastuu jää silloin katsojalle!

Nytkin on katukuvaan hetki sitten ilmestynyt jotenkin naamioituneita punapukuisia ukkeleita, joiden kuviakin näkyy kaikkialla.
Minun ei tarvitse naamioitua, olen muuten lähes saman näköinen kuin nuo kaupungilla vaeltelevat ukot, paitsi että minulla yleensä on leikattu parta (sekin joskus mustanharmaa) ja hiuksenikin ovat vielä lähes pikimustat.
Ja ikäni on hyvän alun sata vuotta.
Älkää siis ihmetelkö jos unohtelen asioita ja hiusten mustuus saattaa joskus valua ajatuksiinikin!

Nyt toivottelen kuitenkin jokaiselle kasalaiselle oikein hyvää Joulua ja uutisia kuunneltuani vielä Parempaa Uutta Vuotta!

5 kommenttia:

  1. Minulta kans, laitan sulle "virallisen" joulukortin myöhemmin

    VastaaPoista
  2. A very Merry Christmas and a Happy New Year,
    let's hope it's a good one,
    without any fear...

    VastaaPoista
  3. Hyvä juttu tämä!

    Minulla ei jotenkin ole tullut mieleenkään pyytää kuvaa! Se ei todellakaan ole tärkeintä maailmassa! Ystäviä ollaan siksi, mitä me olemme sisältä, ei ulkoinen merkitse mitään siinä asiassa.

    Olisihan se jännä, että kun ollaan nuoria ja nättejä ja ollaan ystäviä, niin sitten ystävyys katoaisi kun muututaankin vanhaksi ja kuluneeksi! :D

    Sitä pitää aina miettiä uusia ystävyyssuhteita solmiessaan, ei ulkonäkö ole todellakaan tärkein asia! Vaikka ei kai se haittaisi jos itse olisikin hyvän näköinen! ;)

    Ei sellaisia asioita kyllä tule mietityksi sen enempää, mitä nyt joskus harvoin aamulla kun peilistä katsoo vieras vanha nainen!

    VastaaPoista
  4. Sinullahan on omituinen peili kun sieltä pääsee muka kurkkimaan vieras vanha nainen!
    Minulle on turha tuollaista tarinaa kertoa, vai oletko laittanut näytille jonkun muun kuvan?
    Minun silmissäni olet aivan mukiin menevän näköinen (niinkuin täälläpäin on tapana sanoa).
    Eikä sen mukinkaan tarvitse olla mitenkään normaalia suurempi!

    Käyn vasta joulun jälkeen postissa. Tähtään siihen uudenvuoden aattoon!

    Kaikkea kivaa itsellesi ja siskosi perheelle!

    VastaaPoista