torstai 18. marraskuuta 2010

HYI, MIKÄ KAUHIA LEMU !

Naiselta kului ensimmäinen päivä omaisuutensa pakkaamiseen laatikoihin, koreihin ja matkalaukkkuihin. Toinesena päivänä hän soitti muuttomiehet hakemaan tavaransa.
Kolmantena päivänä nainen istui viimeistä kertaa heidän kauniin olohuoneensa pöydän ääressä kynttilän valossa. Hän laittoi pehmeää tunnelmamusiikkia soimaan ja nautti puolikiloa katkarapuja, rasian kaviaaria sekä pullon hyvää valkoviiniä.

Syötyään nainen kiersi jokaisessa huoneessa laittaen joka ikiseen verhotangon onttoon sisäosaan kaviaariin kastettuja ja puoliksi syötyjä katkaravun pyrstöjä. Sitten hän siivosi keittiön ja lähti pois.
Kun mies palasi uuden tyttöystävänsä kanssa taloon, muutaman ensimmäisen päivän aikana kaikki tuntui niin, niin ihanalta.
Ajan kuluessa, pikku hiljaa, talo alkoi haista. He yrittivät kaikkea mahdollista: siivosivat talon, pyyhkivät paikat kostealla rätillä, tuulettivat koko asunnon. Tarkastettiin, ettei ilmastointikanavissa ollut mitään kuolleita eläimiä, matot vietiin pesulaan, ja ilmanraikastimia laitettiin roikkumaan joka puolelle.
Aikanaan paikalle tilattiin myös tuholaisten torjujat, ja huoneiston desinfioinnin ajaksi mies ja tyttöystävänsä joutuivat muuttamaan ulos huoneistosta parin vuorokauden ajaksi. Tämän jälkeen kallis kokolattiamatto jouduttiin uusimaan. Mutta mikään ei toiminut.
Ihmiset lakkasivat käymästä kylässä pariskunnan luona. Remonttimiehet kieltäytyivät työskentelemästä talossa. Kotiapulainen irtisanoutui. Lopuksi he itsekään eivät kestäneet enää pidempään, vaan päättivät muuttaa pois talosta.

Kuukauden kuluttua, vaikka he olivat pudottaneet talosta pyydetyn hinnan puoleen, he eivät pystyneet löytämään ostajaa löyhkäävälle talolleen.

Sana levisi, ja lopulta paikalliset kiinteistönvälittäjät kieltäytyivät ottamasta taloa välitettäväki. Lopulta heidän täytyi ottaa pankista iso laina voidakseen hankkia itselleen uuden talon.
Sitten ex-vaimo soitti miehelle ja kyseli kuulumisia. Mies kertoi koko tarinan löyhkäävästä talosta. Nainen kuunteli kohteliaasti miehen koko vuodatuksen ja sanoi kaipaavansa kovasti vanhaa kotiaan ja sanoi olevansa valmis tintimään erossa sovittua summaa pienemmäksi, mikäli hän vain saisi vanhan kotinsa takaisin.
Mies ajatteli, että ex-vaimolla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka paha haju oli, ja hän suostui myymään talon naiselle hintaan, joka oli noin 1/10 siitä, minkä arvoinen talo oli alun perin ollut, mutta vain sillä ehdolla, että ex-vaimo allekirjoittaisi paperit samana päivänä.
Nainen suostui, ja hänen lakimiehensä järjesti paperit kuntoon tunnin kuluessa.
Viikkoa myöhemmin mies ja hänen tyttöystävänsä katselivat hymyillen muuttomiehiä, jotka kantoivat kaikki heidän tavaransa ulos talosta... mukaan lukien verhotangot!

4 kommenttia: