sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Ketä kaikkia onkaan joutunut hukkaan

Heipat, ystävät hyvät!

E(i)-kontakti uudisti minut monen muun asian kanssa ulos. Entiset yhteydet tuttaviin samalla hävisivät.
Erään ystävän suosiollisella avustuksella sitten löytyi tämä kanava, kiitos siitä!

Koska tämä on minulle täysin uusi ja outo, olen nyt aluksi lähes pelkästään kuunteluoppilaana.
Aikaisemmin käytin nimimerkkiä "pakkaus10", mutta vajaavaisten taitoni vuoksi olen nyt sitten 

vajaapakkaus

13 kommenttia:

  1. Moi vaan!

    Minäkin olen ollut täällä Bloggerissa jo kauan mutta en ole koskaan kirjoittanut mitään.

    VastaaPoista
  2. Tarvitaanhan niitä lukijoitakin. Että kiva kun olette. Kirjoitatte sitten kun tulee sille pääle. minut oikein äksyynnytti kirjoittamaan tämä blogin ryöstö ek. huomenna haen tilaamani lakikirjat, jossa on julkisessa foorumissa julkaistujen tekstien tekijän oikeuksista vähän selvää. Kun näen faktat ja tiedän mistä voin aloittaa niin teen sen. Turhan päiden en päätäni seinään aio lyödä. hurja traivi mulla on ollut päällä, sain pelastettua osan heti googlesta, osan olin tallettanut. Kaikkia en arvannut. Tai en pitänyt tärkeänä, kaikkia hupelo juttuja. huvittavaa on ollut , kun olen raivoisien viestieni vuoksi joutunut erityis suyyniin. tänään sain viestit auki vasta kun kirjoitin erälle kaverille raivoisan viestin, kun tiedän että he lukevat kaiken mun jutut niin se oli tarkoituksella oikein uhova. hah. ja pah. ne on käynyt täälläkin mun sivulla. mulla on aktiivinen seuranta päällä mistä otetaan yhteyttä..tämä on julkinen blogi minulla. tervetuloa parkumaan sivuilleni. hihi.. on siellä muutakin kuin vakavaa. teen nyt itseni haluamaa blogia. Ne jotka tykkää tulee lukijaksi jos ei katoavat.Kiitos molemmille.. ja hyvää jatkoa , tästä se lähtee.

    VastaaPoista
  3. Hyvä aikatherine!

    Paina vaan päälle ja pidä meidätkin tuloksista ajan tasalla!
    Itse en muuta osaa kuin olla hengessä mukana!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. En tiedä tuosta asiasta mitään kun en ole ollut E-kontaktissa pariin kolmeen kuukauteen. Mutta kuulin siitä.

    Ihmeellinen juttu jos ne hävittää ihmisten juttuja sieltä vaikka on maksanut että voi kirjoittaa sinne. Varmaan sitten minunkin jutut ovat hävinneet sieltä.

    Hyvä että joku jaksaa katsoa sitä asiaa ja toimia sitten sen mukaan! Toivottavasti asioita selviää.

    VastaaPoista
  6. Sait minut nauramaan nimileikillesi, vajaapakkaus! Melkein jokainen alkaa bloginsa sillä, ettei enää pääse e-kontaktiin ja ihmettelee mihin nyt on joutunut. Emme ihan tiedä vielä... mutta otetaanpa selvää!

    Milena

    VastaaPoista
  7. Heips, täällä me liuta eksyneitä, mutta jahka opimme, niin ei kai meillä sitten hätiä ole. Ja odotellaan, että eekoo homaa mihin soppaan on joutunut häätämällä blogistit ulos. Mutta kiva kun olet täällä :)

    VastaaPoista
  8. "Kiva kiva huus lapset ja heiluttivat karvaisia käsiään"
    Täällä sitä minäkin opettelen, aika näyttää vieläkö vanaha oppii :D Mukavaa syksynpoikasta Sinulle.

    VastaaPoista
  9. Täällä ollaan heti kaikki. Ihmettelemässä uusia systeemeitä.
    entinen; 'la-paloma' nyt; paloma

    VastaaPoista
  10. Olin laittavinani jo aiemmin kommentin,mutta taisin töpeksiä ja hävittää samantien.Täällä kuitenkin ollaan mukana ja Myrskyn merkit on bloginimenä,vaatimattomilla sepustuksillani.Hiljalleen tässä minäkin katselen,mutta kiva on toisten tuttujen juttuja lueskella.

    VastaaPoista
  11. Heips.. mikä on sun virallinen blogi, kun sulla on niitä ainakin 2 johon kirjoitat?? Nimeä sun blogi jollakin kivalla, vaikka vajaapakkaus, ja sit siihen kirjoita näitä blogitekstejä. Sit me tiedetään, mistä sut löytää.

    Ja jos haluut samakasaan, http://samakasa.blogspot.com/
    niin laita e-meili-osoite mulle eekoohon.

    VastaaPoista
  12. Täällä istutaan hiljaa nurkassa ja ihmetellään blogin menoa, E-K:ssa olen vielä toukokuun loppuun asti, sitten rahat loppuu!!!

    VastaaPoista